Kaunis kuva, pohjoista rakkautta, suomalaisen kantaväestön on aloitettava viivytystaistelu. On otettava täsmäaseet käyttöön. Ainoa keino on aktiivinen lisääntyminen, vain näin taataan pohjoisen rodun elinkelpoisuus maapallolla.
Yhteiskunnan on panostettava perhepolitiikkaan. Perheitä on tuettava kaikin tavoin. Lapsilisiä on korotettava kumulatiivisesti lapsiluvun mukaan. Lapsivähennys on korotettava vähintään 1980-luvun tasolle ja ylikin. On rakennettava edullisia perheasuntoja. Perhearvot on nostettava uudelleen kunniaan.
Ongelma on kohtaaminen. Helsingissä on paljon vapaita sinkkumiehiä, joita perheen perustaminen ei kiinnosta. Helsingin koulutetut naiset panostavat uraansa ja vapautuvat "perhemarkkinoille" vasta 35-40 vuoden iässä.
Onneksi on toisen kierroksen miehiä, hieman vanhempia, jotka ovat jo yhden perheen perustaneet. Heillä on kokemusta. Hieman vanhemmankin miehen siittiöt kelpaavat ja ovat eläväisiä.
Yksinäisille naisille olisi annettava myös mahdollisuus. Olisi perustettava nuorista ja terveistä suomalaismiehistä jonkinlaisia lisääntymispartioita. Vaikka netissä olisi joku paikka, mistä heitä voisi tilata.
Yksikin tehokas ja geneettisesti kaikinpuolin lahjakas mies voisi saada paljon hyvää aikaan.
keskiviikko 29. helmikuuta 2012
tiistai 28. helmikuuta 2012
Pyhä sota on hävitty
On aivan selvää, että pohjoinen rotu tulee häviämään. Sinisilmäisyys ja vaaleatukkaisuus väistyy. Ei tarvitse muuta kuin mennä Euroopan suurkaupunkeihin, niin huomaa mistä on kysymys, Berliini, Pariisi ja Lontoo.
Islam ei tarvitse valloitustoimintaansa enää muita aseita kuin tehokkaita siittimiä. Suomessa maahanmuuttajat lisääntyvät aivan eri tahtia kuin me, kantaväestö. Tilastojen mukaan helsinkiläisistä nuorista miehistä enää noin puolet siittää lapsia. Ympäri maata Helsinkiin muuttaa perinnöllisesti lahjakkaita nuoria naisia opiskelemaan, melkoinen osa heistä jää naimattomiksi vanhoiksi piioiksi.
Maahan muuttaa muslimimiehiä, jotka tuovat mukanaan jopa kaksi vaimoa. Suomessa on vaivihkaa hyväksytty kaksinnaiminen. Eva Biaudet on tästä asiasta hiljaa.
On tapauksia, että yhdellä muslimimiehellä on kaksi suurperhettä. Perheiden koot ovat jossain määrin periytyviä. Ei tarvitse paljoa laskeskella, mikä on tilanne muutaman sukupolven päästä.
Helsingin kaduilta on silloin vaikea havaita sinisilmäistä ja vaaleatukkaista ihmistä. Puistoissa pidetään isoja picniciltamia Berliinin Tiergartenin tapaan. Savu ja kebablihan tuoksu leijailee ilmassa, minareeteista kuuluu rukoukset.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)